perjantai 19. syyskuuta 2014

National Geographic: Comic Store Heroes



"Geek."

" It`s not a hobby."

Olen nyt katsonut Comic Book Men- sarjan kaikki kolme tuotantokautta ja ensimmäisen toiseen kertaan ja ilmeisesti meitä faneja ei hemmotella enää neljännellä kaudella tätä uskomatonta sarjaa.

Jos kaipaat Comic Book Meniä yhtä paljon kuin meikäläinen, suosittelen valmistamaan ison kulhollisen popcornia (sipsitkin ovat sallittu) ja katsastamaan National Geographicin dokumentin Comic Store Heroes viime vuodelta.




Dokkari kertoo New Yorkin Midtown Comicsin työntekijöiden arjesta ja esittelee aikamoisen kavalkadin liikkeen erikoisia asiakkaita.



A.J. on liikkeen vakioasiakas, joka on kuluttanut vuosien aikana omakotitalon verran sarjakuviin ja kaikkein oudointahan herran keräilyssä on, että hän ei ole lukenut enää vuosiin ostamiaan sarjakuvia.



A:J:lle on tärkeintä, että sarjakuvat ovat täydellisessä kunnossa ja hän kuluttaakin liikkeessä tunteja vain tutkiakseen mahdollisia kulumia.


Chris R. Notarile on menettänyt työnsä tehdessään intohimoisesti omaa sarjakuvaansa Protector.

Chris on valjastanut graafisena suunnittelijana toimivan isänsä piirtämään sarjakuvaa ja heidän perimmäinen tavoitteensa on saada Protector Midtownille myytäväksi, mutta myös myydä elokuvaoikeudet Hollywoodiin.



Chris on mennyt jopa niin pitkälle, että on tehnyt lyhytelokuvan sarjakuvastaan ja esittelee sitä ylpeänä Midtownin markkinointivastaavalle Thor Parkerille (siinä on miehellä komea nimi).



Dokumentissa vieraillaan myös keräilijän luona, joka on vuosien saatossa tuhlannut sarjakuviin miljoonia dollareita.

Dokumentti loppuu New Yorkin Comic Coniin, jossa Chris saa viimein kuulla, ottaako Midtown Protectorin hyllyjä koristamaan.



45 minuuttia menee kuin siivillä dokumentin seurassa.

Suosittelen.








2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä! COmic Book Menin sivuilla muuten lukee, että sarja palaa 12.10:)

    VastaaPoista
  2. Oikein loistava dokumentti, lisää tällaisia kaivataan:)

    Olisi pitänyt lukea kotiläksyt näköjään paremmin, koska dokkarihan on alunperin tehty jo vuonna 2012 (ei siis viime vuonna, niin kuin väitin tekstissä) ja Comic Book Men todellakin palaa taas ilahduttamaan faneja.

    Täytyy katsastaa neljäs kausi heti tuoreeltaan.

    VastaaPoista